| IAU |

Ilmailualan Unioni IAU ry:n mediatiedote 2.12.2024

IAU on pyytänyt Finnairilta lisäselvityksiä IAU:n tuomioistuimelle todistelutarkoituksessa toimittamien kirjallisten todisteiden käsittelystä yhtiössä

Finnair on päättämässä tekniikan pääluottamusmiehen ja työosaston luottamusmiehen työsuhteet mahdollisesti jo tänään. Syyksi yhtiö on ilmoittanut työtuomioistuimelle osoitettujen kirjallisten todisteiden luovuttamiseen liittyvän turvallisuusriskin.

Yhtiön tuvallisuudesta vastaava johtaja on asiassa tarkentanut, että kirjallisia todisteita on tulostettu Finnairin järjestelmistä ainakin 24.8.2024, 28.8.2024 sekä 18.10.2024. Näistä kaksi ensimmäistä liittyvät oikeudenkäyntiin, jossa kantajana on työnantajaliitto PALTA ja vastaajana IAU. Kanne koskee Finnairin tekniikassa noudatettavia työehtoja.

IAU:n työtuomioistuimelle todistelutarkoituksessa toimittama kirjallinen materiaali on toimitettu myös työnantajapuolen asiamiehelle etukäteen, 29.8.2024 jutun kirjallista valmistelua varten. Koska Finnair on tuonut esiin luottamusmiehiin kohdistuvat syytöksensä kuitenkin vasta marraskuun loppupuolella, yhtiön turvallisuudesta vastavalta johtajalta on pyydetty lisäselvityksiä asiassa:

Milloin ja millä tavoin tämä tieto on tullut turvallisuusosaston tietoon, koska kirjalliset todisteet ovat kuitenkin tulleet Finnairin tietoon jo 29.8.2024 tai viimeistään syyskuun alussa, kun työtuomioistuin on järjestänyt asiassa kirjallisen valmisteluistunnon. Työtuomioistuimen yhteenveto kirjallisesta valmisteluistunnosta siihen liittyvine kirjallisine todisteineen on päivätty 6.9.2024.

Koska yhtiö on tulkinnut kyseessä olleen turvallisuuskriittisen tiedon, sen olisi tullut ilmoittaa tästä luottamusmiehille siinä vaiheessa, kun asia tuli ilmi. Näin ei kuitenkaan menetelty, joten luottamusmiehille ei voinut muodostua muuta käsitystä yhtiön kannasta kirjallisten todisteiden toimittamiseen työtuomioistuimelle, kuin miten asiassa oli jo toimittu.

Tästä huolimatta luottamusmiehet on kutsuttu tänään järjestettäviin kuulemistilaisuuksiin, joissa molemmissa on asiana työsuhteen päättäminen. Sitä, onko yhtiö aikeissa päättää luottamusmiesten työsuhteet purkamalla vai irtisanomalla ne, ei ole kutsussa kerrottu.

Kummassakaan tapauksessa työnantajalla ei ole tähän tosiasiallista perustetta, joten jo pelkän kuulemistilaisuuden järjestäminen on kyseenalainen toimi.

Purkuperusteen olisi oltava erittäin painava, toisen osapuolen viaksi luettava asia, johon olisi tullut vedota 14 päivän kuluessa perusteen toteamisesta – tässä tapauksessa viimeistään syyskuussa.

Irtisanoessaan luottamusmiehet, yhtiöllä tulisi olla lainmukainen painava ja asiallinen syy, sekä sen olisi tullut antaa varoitukset jo siinä yhteydessä, kun niihin on katsottu olleen aihetta. Lisäksi luottamusmiesten irtisanominen edellyttäisi, että työntekijöiden enemmistö antaisi siihen suostumuksensa.

 

Lisätietoja:

Juhani Haapasaari

puheenjohtaja

+358 50 505 8865 I juhani.haapasaari@iau.fi