| IAU / PAM / Palta |

Työmarkkinajärjestöjen kannanotto STM:n tartuntatautilakiesitykseen

Suomea avattava matkustukselle muun Euroopan tahdissa – yhdellä testillä tai yhdellä rokotteella päästävä maahan

Suomen tulee avata terveysturvallista matkustusta muun Euroopan kanssa samassa tahdissa, vaativat Ilmailualan Unioni IAU, Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Palvelualojen työnantajat Palta. Nyt Suomen maahantulomääräyksistä suunnitellaan yleiseurooppalaista linjaa tiukempia, mikä uhkaa aiheuttaa Suomen matkailulle pysyviä markkinaosuuksien menetyksiä.  

Useat Euroopan maat ovat ilmoittaneet matkustuksen avaamisesta. Tänään viimeistä päivää lausunnolla olevan sosiaali- ja terveysministeriön tartuntatautilakiesityksen perusteella Suomi näyttää kulkevan matkustusrajoituksissa yleiseurooppalaisen linjan kanssa vastakkaiseen suuntaan.  

– Lakiesityksen poikkeamat ovat kohtuuttomia EU:n suosituksiin nähden. Negatiivisella ennakkotestillä tulee päästä Suomeen ilman vaadetta toisesta testistä, samoin yhdellä rokotteella, aivan kuten pääosassa muutakin Eurooppaa. Nyt Suomen suunnitelmat vievät toiseen suuntaan ja ovat esteenä rajojen avautumiselle, IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari kommentoi.

Ongelmana lakiesityksessä on myös, etteivät toimenpiteet kohdentuisi riskiperusteisesti, vaan niitä sovellettaisiin huolimatta siitä, kuinka matalan riskin alueelta Suomeen saavutaan. Liittojen mukaan Suomen tulee noudattaa riskiperustaista päätöksentekoa sekä unionissa sovittuja ilmaantumisrajoja. Tällä hetkellä Schengen-alueella jo 21 valtiota 26:sta ei enää edellytä karanteenia matalan riskin maista ennakkotestitodistuksella matkustettaessa.  

Liittojen mukaan esitys on kohtuuton myös suomalaisten matkailijoiden kannalta. Se aiheuttaisi huomattavia lisäkustannuksia suomalaisille matkaajille, kun rokotetodistusta voitaisiin hyödyntää vasta toisen rokotteen jälkeen, myöhemmin kuin pääosin muualla Euroopassa. Lisäksi lain esitetään olevan voimassa jopa toukokuun loppuun 2022, mikä ei ole perusteltua rokotekattavuuden laajentuessa nopeasti. 

Matkailualan kesäsesongin menetys lasketaan miljardeissa  

Korona on vaikuttanut rajusti matkailualan toimijoihin Suomessa. Yritykset ja työntekijät ovat olleet kovilla jo pitkään. Esimerkiksi meri- ja ilmaliikenteen matkustajamääristä yli 40 prosenttia kertyy toukokuusta alkavalla kesäsesongilla, ja kuljetus- ja matkailupalveluiden viennissä menetetään kesäsesongin aikana yli puoli miljardia euroa kuukaudessa. Nyt Suomi uhkaa menettää jo toisen kesäsesongin putkeen. 

– Myös suomalaisten reittien ja kohteiden on oltava avoinna, kun matkustaminen muualla Euroopassa vapautuu. Markkinaosuuksia voidaan menettää pysyvästi, jos terveysturvallisen matkustamisen avaamisessa meri- ja ilmaliikenteessä ei pysytä muiden tahdissa, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto varoittaa.  

Matkailuala kattaa 2,7 prosenttia Suomen BKT:stä ja alan liikevaihto on vuodessa yli 20 miljardia euroa. Matkailupalvelut työllistävät yhteensä noin 140 000 ihmistä. Viime vuonna Suomen matkailuviennin arvo, eli ulkomaisten matkailijoiden Suomessa kuluttama rahasumma, laski 65 prosentilla ja oli tänä vuonna tammi-maaliskuussa edelleen 88 prosenttia alle vuodentakaisen tason. Käytännössä kaikissa matkailusta riippuvaisissa yrityksissä on jouduttu lomauttamaan työntekijöitä korona-aikana. 

– Matkailualan työntekijät ovat kärsineet kohtuuttomasti korona-aikana ja ihmisten kestävyys on koetuksella. Terveysturvalliselle matkustukselle tulee laatia pikaisesti selkeät ja reilut säännöt sekä poistaa turhat esteet matkustuksesta kaikissa kulkumuodoissa. Koko Suomen matkailualan selviämisen kannalta nyt on äärimmäisen tärkeää huolehtia siitä, ettemme jää muusta Euroopasta jälkeen terveysturvallisen matkustuksen avaamisessa, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo.

 

Lisätiedot:  

Puheenjohtaja Juhani Haapasaari, puh +358 50 505 8865 
Ilmailualan Unioni IAU 

Puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen, puh. +358 50 378 0270 
Palvelualojen ammattiliitto PAM 

Toimitusjohtaja Tuomas Aarto, puh. + 358 40 152 0073 
Palvelualojen työnantajat Palta