16.4.2024 * N:o 13 (453) * 


Tekniikkaan uusi työaikasopimus – työaikamallin piirissä oleville työntekijöille erillislisä 

| Finnair Technical Services |

IAU:n ja ATA:n sekä Finnairin tekniikan välillä on allekirjoitettu uusi työaikasopimus. Lähtökohtana on sopimuksen mukaisesta työaikamallista koituvan kustannussäästön ohjaaminen sen piirissä oleville työntekijöille erillislisänä, jonka suuruus on 120 euroa kuukaudessa. Uusi sopimus korvaa nykyisen työaikasopimuksen 1.5. alkaen.

Työaikasopimuksen irtisanominen

IAU:n hallitus irtisanoi 6.2. tekniikassa vielä tällä hetkellä käytössä olevan työaikasopimuksen. Sopimuksella on kolmen kuukauden irtisanomisaika.

Päätös perustui ATA:n arvioon tekniikan kokonaistilanteesta. Irtisanomisella pyrittiin painostamaan työnantajaa keskeyttämään käynnissä olleet yhteistoimintalain ja työehtosopimuksen määräysten vastaiseksi katsotut muutosneuvottelut. Niihin sisältyi työnantajan suunnitelma lopettaa IAU:n sopimusalalta noin 70 työtehtävää ja perustaa samaan aikaan vastaavia uusia työtehtäviä Pron sopimusalalle.

Vaatimukseen muutosneuvottelujen keskeyttämisestä ja kiistanalaisten uusien työtehtävien arvioimisesta työehtosopimuksen mukaisessa neuvottelujärjestyksessä ei kuitenkaan suostuttu. Sen sijaan työnantaja ilmoitti, että irtisanottu työaikasopimus on käsitelty Finnairin hallituksessa yhtiön kannustinohjelmaan kuuluvana säästösopimuksena. Tämän vuoksi - jos irtisanomista ei tultaisi perumaan huhtikuun puoleen väliin mennessä - työntekijät tulisivat menettämään mahdolliset kannustinpalkkionsa.

Työaikasopimuksen irtisanominen painostustoimena menetti kuitenkin merkityksensä IAU:n/ATA:n ja Finnairin tekniikan/PALTA:n allekirjoitettua 25.3. keskinäisen pöytäkirjan, jolla ne sitoutuivat odottamaan työtuomioistuimen ratkaisua kiistaa aiheuttaneiden uusien työtehtävien suhteen.  Tämän myötä keskusteluille sopimuksen uudistamiseksi ei ollut enää estettä myöskään IAU:n ja ATA:n puolesta.

Uusi työaikasopimus

Lähtökohta uudelle työaikasopimukselle on ollut irtautuminen työehtosopimuksen vastaisista menettelytavoista, jollaiseksi tässä yhteydessä on katsottava sopimuksen koplaaminen osaksi yksin Finnairin hallituksen päätösvallassa olevia kannustinohjelmia.

On totta, että työehtosopimuksen 126. § ”Selvitymislauseke” on mahdollistanut ns. säästösopimusten tekemisen ja niiden kytkemisen erilaisiin kannustinohjelmiin. Tekniikan irtisanottu työaikasopimus ei ole perustunut kuitenkaan selviytymislausekkeeseen, vaan työehtosopimuksen 53. §:ään ”Työaikojen kehittäminen”. Sen mukaisesti työaikojen kehittämisestä syntynyt säästö tulee käyttää kyseisen työaikamuodon käyttömahdollisuuksien lisäämiseen sopimuksessa sovitulla tavalla.

Perjantaina 12.4. allekirjoitetun Finnairin tekniikan uuden työaikasopimuksen työaikamalli vastaa irtisanotun sopimuksen työaikamallia. Selkeä ero irtisanottuun sopimukseen nähden on kuitenkin se, että työaikamallista koituvasta säästöstä on sovittu maksettavan sen piirissä oleville työntekijöille erillislisä, jonka suuruus on 120 euroa kuukaudessa.

 

Juhani Haapasaari