Työtuomioistuin vahvisti IAU:n tulkinnan oikeaksi
Koko lomautusaika on huomioitava pätevyys-/kokemusaikaa laskettaessa
| Finnair -konserni |
Työtuomioistuin on tuominnut Finnair Kitchenin menetelleen työehtosopimuksen vastaisesti, kun se on jättänyt huomioimatta lomautusajan pätevyys-/kokemusaikaa kerryttävänä aikana 62 päivää ylittävältä osalta. Tuomio edellyttää kyseisen virheen korjaamista koko konsernissa sekä osalle lomautettuina olleista työntekijöistä myös oikeutta takautuviin korvauksiin.
Työriidan tausta
Finnair -konsernissa ryhdyttiin 1.4.2021 lukien noudattamaan käytäntöä, jonka mukaan pätevyys-/kokemusaikaa ei kertynyt lainkaan, jos lomautuksen kesto ylitti 62 päivää. Tätä perusteltiin konsernitason yleisellä linjauksella ja muiden kuin IAU:n sopimusalan työehtosopimuksilla.
Työnantajan menettely riitautettiin Lentoliikenteen palveluja koskevan työehtosopimuksen vastaisena tuoreeltaan Finnair Kitchenissä. Tämän jälkeen käydyissä liittojen välisissä neuvotteluissa Palta perusteli menettelyä työehtosopimuksen 75. §:n 6. kohdan määräyksellä, jonka mukaan ”varusmies tai siviilipalvelusaikaa, opintoja, vuorotteluvapaaseen tai muuhun palkattomaan vapaaseen käytettyä aikaa sekä hoitovapaaseen käytettyä aikaa ei oteta huomioon pätevyys-/kokemusaikaa laskettaessa”.
IAU puolestaan katsoi, että ”muulla palkattomalla vapaalla” ei ole tarkoitettu miltään osin työnantajan määräämää lomautusta ja päätti sen vuoksi viedä kiistan työtuomioistuimen ratkaistavaksi.
Tuomio
Työtuomioistuin antoi tuomionsa asiasta maanantaina 7.11. Siinä se vahvisti IAU:n oikeudessa esittämän kannan työehtosopimuksen oikeaksi tulkinnaksi; koko lomautusaika tulee ottaa huomioon pätevyys- ja kokemusaikaa laskettaessa.
Lisäksi Finnair Kitchen tuomittiin suorittamaan hyvityssakkoa IAU:lle työehtosopimuksen rikkomisesta 3.000 euroa ja Palta valvontavelvollisuuden rikkomisesta 4.000 euroa sekä molemmat yhteisvastuullisesti korvaamaan IAU:n oikeudenkäyntikulut, yhteensä 4.280 euroa.
Virheiden oikaiseminen / takautuvat korvaukset Vaikka työtuomioistuimessa pätevyys- ja kokemusajan kertyminen lomautusajalta käsiteltiin Finnair Kitcheniä koskeneen erimielisyyden pohjalta, ratkaisu koskee lisäksi Finnairin asiakaspalvelun, rahdin ja tekniikan työntekijöitä, joiden lomautus kesti yli 62 päivää. Osalle konsernin työntekijöistä väärin kirjattu pätevyys-/kokemusaika on jo aiheuttanut rahallisia menetyksiä, jotka työnantaja on velvollinen korvaamaan takautuvasti. Muille yli 62 päivää lomautettuina olleille syntyy taloudellista vahinkoa tulevaisuudessa, ellei pätevyys-/kokemusaikaa korjata oikeaksi. IAU ja sen edunvalvontaorganisaatio valvovat jäsenten puolesta, että työtuomioistuimen tuomio tulee huomioiduksi ja virheellinen menettely korjataan kaikilta osin. Jos tästä huolimatta sinulle jää tunne, ettei työnantaja ole näin toiminut, ole asiastasi yhteydessä oman yhtiösi pääluottamismieheenAiheesta aiemmin
- pätevyyslisän (tekniikka) vaikutuksesta palkkaan on sovittu työehtosopimuksen 73. §:llä
- kokemuslisän (HELAP asiakaspalvelu, Cargo, Kitchen) vaikutuksesta palkkaan on sovittu työehtosopimuksen 74. §:llä
- Kokemuslisän kertyminen lomautusajalta oikeudessa - Uutiskirje Jäsenille 18/2023
- Riitaan kokemuslisän kertymisestä lomautusajalta oikeuden ratkaisu syksyllä - Uutiskirje Jäsenille 11/2023
- Kiista pätevyys-/kokemusajan kertymisestä lomautuksen ajalta oikeuteen - Uutiskirje Jäsenille 11/2022
Juhani Haapasaari